Lämmityksen ja rakentamisen kasvaneet kustannukset huomioitava taloyhtiön talousarviossa

Lämmityksen ja rakentamisen kasvaneet kustannukset huomioitava taloyhtiön talousarviossa

Julkaistu: 08.10.2021

Talousarvion valmistelu on parhaillaan ajankohtaista niissä taloyhtiöissä, joissa yhtiökokous järjestetään syksyllä. Kiinteistöliiton asiantuntijat kokosivat taloyhtiöille vinkit asioista, jotka vaikuttavat taloyhtiöiden kustannuksiin juuri nyt.

  • Taloyhtiön suurin kuluerä on lämmitys, joka vie lämmitystavasta riippuen noin neljänneksen kaikista menoista. Kaukolämmössä paikkakuntakohtaiset erot ja muutokset ovat isoja ja oman paikkakunnan taksamuutokset on syytä varmistaa. Esimerkiksi Helen Oy nosti Helsingin kaukolämmön energiamaksua lokakuun alusta alkaen 30 prosenttia vuoden takaisesta.

 

  • Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA myöntää avustuksia sähköautojen lataushankkeisiin myös ensi vuonna, mutta vireillä on muutos aiempaan verrattuna. Avustus on jatkossa aina enintään 35 prosenttia toteutuneista kustannuksista (sis. alv.), kuitenkin enintään 90 000 euroa hakijaa kohden. Latauspaikkakohtainen katto avustukselle on 4 000 euroa. Avustuksen vaatimuksena on, että latauspisteet toteutetaan vähintään 11 kilowatin tehoisina ja samalla aiemmin voimassa olleesta tehokannusteesta luovutaan. Tämän hetken tiedon mukaan tänä vuonna haettuja avustuksia, jotka maksetaan vuoden 2022 määrärahoista, käsitellään vuoden 2022 ehtojen mukaisesti. Tämä voi vaikuttaa vuonna 2021 avustusta hakeneen taloyhtiön lopulliseen avustuksen määrään.

 

  • Rakennuskustannukset ovat nousseet kuluvana vuonna selvästi. Tilastokeskuksen Rakennuskustannusindeksi oli elokuussa miltei yhdeksän prosenttia vuoden takaista korkeammalla. Koko vuoden keskimääräiseksi nousuksi voi hyvinkin tulla viisi prosenttia, kun edellisvuonna lukema oli -0,2 prosenttia. Tämä tulee huomioida, mikäli yhtiön sopimuksia on sidottu rakennuskustannusindeksiin.

 

  • Taloyhtiöiden jätehuolto on muutoksissa lähivuosina, kun jätelainsäädännön uudistukset tulevat voimaan. Muutokset kohdistuvat suurimmalla voimalla pieniin taloyhtiöihin (1-9 huoneistoa), joiden erilliskeräysvelvoitteet kasvavat. Biojäte tulee 10 000 asukasta suuremmissa taajamissa koskemaan kaikkia kiinteistöjä. Muutokset eivät kuitenkaan toteudu kokonaisuudessaan vielä vuonna 2022.

”Seuraavan vuoden hoitokulujen muutosten lisäksi taloyhtiöissä on syytä tarkastella yhtiön taloutta ja tulevia korjaushankkeita pidemmälläkin aikavälillä. Taloyhtiöiden rahoituksen saatavuus ei ole itsestäänselvyys, eikä sitä saa pitää sellaisena”, muistuttaa Kiinteistöliiton talous- ja veroasiantuntija Juho Järvinen.

Pankit katsovat entistä tarkemmin taloyhtiön tilannetta ja näkymiä kokonaisuutena. Rahoituspäätöksen kannalta on merkitystä esimerkiksi taloyhtiön sijainnilla, korjaustarpeilla, taloudenpidolla, suunnitelmallisuudella sekä osakasrakenteella.

”Yhtiön on syytä toimia suunnitelmallisesti, jotta se pysyy pankin näkökulmasta houkuttelevana rahoituskohteena”, Järvinen sanoo.

Talousarvion laadinnan lähtökohtana tulee aina olla edelliseltä tilikaudelta siirtyvä vastikekohtainen yli- tai alijäämä. Taloyhtiön maksuvalmiuden ja reagointikyvyn varmistamiseksi sekä ylläpitämäksi yhtiöllä tulisi jatkuvasti olla noin kahden kuukauden vastikkeita vastaava summa kassassaan.

Kiinteistöliitto on julkaissut jäsensivuillaan yksityiskohtaisen ohjeen talousarvion laatimiseen. Ohjeistusta päivitetään vuodenvaihteessa niitä taloyhtiöitä varten, jotka pitävät yhtiökokouksensa keväällä.

Lisätiedot medialle:

Juho Järvinen, talous- ja veroasiantuntija

Kiinteistöliitto

puh: 09 1667 6227

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.