Koronavaara muistettava vielä myös ulkona pidettävissä yhtiökokouksissa

Koronavaara muistettava vielä myös ulkona pidettävissä yhtiökokouksissa

Julkaistu: 06.05.2021

Vaikka koronatilanne on kevään mittaan parantunut tuntuvasti, taloyhtiöissä on syytä edelleen noudattaa koronaan liittyviä varotoimia. Varotoimet ovat tarpeen myös ulkona järjestettävissä yhtiökokouksissa.

Useat taloyhtiöt ovat päätyneet pitämään yhtiökokouksensa pääasiallisesti etäyhteyksin, mutta joissakin yhtiöissä voi olla tarvetta toisenlaisille ratkaisuille. Yhtiökokouksen järjestäminen ulkona voi olla toimiva vaihtoehto lähinnä pienehköissä taloyhtiöissä, joissa tarjolla on tarkoitukseen sopiva piha-alue.

”Moni taloyhtiö on saattanut päättää pitää yhtiökokouksensa ulkona pihamaalla siksi, että se vallitsevassa koronatilanteessa tuntuu helpommalta tavalta. Tähän liittyy valitettavasti myös virheellisiä käsityksiä siitä, ettei tartuntatautilain määräyksiä tai rajoituksia tarvitsisi ulkona huomioida”, sanoo Kiinteistöliiton apulaispäälakimies Kristel Pynnönen.

Tartuntatautilain mukaan taloyhtiön on myös ulkona järjestettävässä yhtiökokouksessa huolehdittava, että osallistujat voivat pitää riittävän suurta etäisyyttä toisiinsa. Kokouspaikalla on oltava ulkonakin mahdollisuus käsien puhdistamiseen.

Jos taloyhtiö sijaitsee alueella, jolla on annettu turvavälipäätös, viranomaiset edellyttävät 50 osallistujan kohdalla kirjallista suunnitelmaa siitä, miten yhtiökokouksen järjestäjä eli taloyhtiö estää lähikontaktit. Jos kokous pidetään sisällä, kirjallinen suunnitelma on laadittava jo 10 osallistujan kohdalla.

Kristel Pynnönen suosittelee yhtiökokouksen järjestämistä ulkosalla vaihtoehdoksi vain pienehköille taloyhtiöille. Ulkona voi myös olla vaikea kuulla kokouksen kulkua, jos joutuu seuraamaan sitä kovin etäällä puheenjohtajasta. Myös sää voi vaikeuttaa kokouksen pitämistä.

”Lisäksi ulkona pidettävään yhtiökokoukseen voi olla vaikea järjestää etäosallistumismahdollisuutta. Tästä syystä on tärkeää tarjota osallistumistavaksi ainakin kannan ilmoittamista etukäteen paperisella lomakkeella siltä varalta, että joku ei halua tulla fyysisesti paikalle”, Pynnönen neuvoo.

Lisätiedot medialle:

Kristel Pynnönen, apulaispäälakimies

Kiinteistöliitto

puh: 09 1667 6361

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.